25.1.18

Kiihoittavia värejä.

Punkalaitumen Sanomat 26, 30.6.1922

Naisten puvussa niin ilmeisen voimakkaina esiintyvät värit vaativat jokapäiväisessä elämässä kiinnittämään värin, psykologiseen arvoon suurempaa huomiota kuin tähän saakka on tapahtunut. Seikka, että värit aiheuttavat voimakkaita tunneaistimuksia, on vanha kokemus, josta varsinkin Goethe on uudelleen huomauttanut "Väriopissaan”. Mutta nykyaikainen ihminen ei kiinnitä kyllin suurta huomiota tähän värien ärsyttävään ominaisuuteen, ja senvuoksi on seuraelämässä jo sattunut monenlaisia onnettomuuksia, ja selkkauksia, kuten Elisabeth Hatt Woolf mainitsee eräässä kirjoituksessaan "Miehet eivät usein tiedä, mikä heidät äkkiä tekee niin hermostuneiksi ja levottomiksi”, kirjoittaa hän. "Mutta se on naisen puvun värin vaikutusta. Asianomainen voi näyttää yhtä miellyttävältä kuin tavallisesti, mutta hän herättää kuitenkin miehessä vastenmielisyyttä ja hermostunutta ärsytystä, koska hänen pukunsa väri saattaa miehen levottomaksi. Kerrotaan, että punainen hattu olisi ollut ensimäisenä syynä erääseen kuuluisaan erojuttuun. Puvun väri voi sopia naiselle varsin hyvin; mutta siitä riippumatta, miltä hän näyttää, herättää nainen ympäristössään levottomuutta ja kiihtymystä. Naisen tulisi muistaa tämä, eikä saattaa ympäristöään pois sielullisesta tasapainosta liian voimakkailla värivaikutuksilla. Lapsien suosion voi melkein aina saavuttaa väreillä. Samalla kun useimmiten pelkäävät mustaa väriä, herättävät kirjavat värit niissä ihastusta. Se on alkuperäisten ja vielä hermostumattomien ihmisten käsityskantaa. Kevään kirkkaat, hienot värit herättävät tunteissa iloisuutta ja keveyttä. Räikeitä, raskaita värejä, jotka muistuttavat syksyisen luonnon väri loistoa, tulisi ainoastaan kypsyneessä iässä olevien naisten käyttää, kun taas elämän talvessa ollessa voimakkaat värit herättävät sopimattoman vastakohdan tunteen. Kuinka tärkeä osa värillä on ravintoaineissa, lienee yleisesti tunnettua. Eräs kuuluisa lääkäri, joka äskettäin on tehnyt värin vaikutusta koskevia kokeita, väittää että punainen väri virkistää ymmärryksen toimintaa; esim. matemaattisten töiden tulokset paranevat, jos työ suoritetaan punaisessa valossa. Malarian sanotaan aiheutuvan sinisen ja vihreän yhdistyksestä, influenssan punaisen ja vihreän yhdistyksestä ja kaatuvataudin ruusunpunaisesta ja oranssiväristä.


Ei kommentteja :