Kotitaide 10, 1912
Tavallisimmissa tapauksissa saa väritetyn täysikiillossa olevan (puleeratun) puunpinnan värittömäksi siten, että hankaa sitä terävällä lasin syrjällä tai hiekkapaperilla. Toisin on asianlaita, jos puu on väritetty lakeeraamalla tai on sivelty öljyväreillä. Tällöin on värin poistaminen useissa tapauksissa varsin ankaran työn takana, jonka helpottamiseksi on paras käyttää kemiallisia aineita apuna.
Parhaimpia värinpoistajia ovat lipeiset aineet. Ne tavallisimmissa oloissa eivät ainoastaan syövytä puusta väriä sitovia hartseja ja öljyä, vaan poistavat samalla värinkin. Pipeisinä aineina tulevat tällöin kysymykseen:
lipeäkivi, vesilasi ja ammoniakki.
Ensinmainitusta saa värejä poistavan liuoksen siten, että ½ kiloa kaupassa käyvää kovaa lipeäkiveä (ei ilman hiilihapon vaikutuksesta muuttunutta jauheista) panee puuvilla- tai pellavakankaaseen, vääntää tämän nyytille ja pitää sitä astiassa, jossa on litra kuumaa vettä, juuri veden pinnan alapuolella. Tällöin liukenee lipeäkivi varsin helposti.
Vesilasi liukenee veteen helpommin. Sitäkin punnitaan, sellaisessa kunnossa kuin sitä kaupasta saa, ½ kiloa ja liuotetaan ½ litraan kuumaa vettä.
Ammoniakkiliuos valmistetaan taasen kaupasta käyvästä väkevästä ammoniakista lisäämällä siihen puoleksi vettä.
Kussakin yksityisessä tapauksessa on paras koetella, mikä näistä liuoksista värinpoistajana tepsii. Se tapahtuu siten, että puuvillatai pellavatukolla (villatukko ei tähän kelpaa, koska lipeiset aineet, ammoniakkia lukuunottamatta syövyttävät sen pilalle) sivelee kyseessäolevia liuoksia puun pinnalle ja antaa niiden vaikuttaa väriin muutaman tunnin ajan. Tämän jälkeen kaavitaan väri tylsällä puukolla tai muulla sopivalla aseella puusta pois. Ellei ensikertainen siveleminen tuonut toivottua tulosta, tehdään koe toistamiseen. Kun väri täten on saatu puulta pois, pestään se puhtaaksi vedellä ja annetaan kuivaa parisen päivää. Tavallisesti huokuu tällöin lipeinen aine valkeana jauheena puusta ulos.
Elleivät kyseessä olevat lipeät yksikseenkäytettyinä vieneet toivottuun tulokseen, sekoitetaan niitä toisiinsa ja on sekoituksista erikoisen voimakkaana värinpoistajana mainittava se, joka syntyy, kun edelläesitettyyn vesilasi-liuokseen liuotetaan noin 100 gr lipeäkiveä ja yhtäsuuri määrä ammoniakkia.
Kun lipeä on kylliksi puun pinnasta huokunut ulos, tehdään sen vaikutus tehottomaksi siten, että puulle sivellään joko väkevää etikkaa tai muuta happoa siksi, kunnes ollaan varmat siitä, ettei mitään lipeäaineita enään puussa löydy, ja kaiken lopuksi pestään tämäkin pois vedellä. Nyt on puun pinta jälleen sellaisessa kunnossa, että sen voi uudelleen mielensä mukaan värittää.
Mutta tavallisimmissa oloissa jää puu silti lipeiseiksi, miten hyvin sitä hapolla lienee käsiteltykin. Syynä siihen on se, että puu eritoten halukkaasti imee itseensä lipeisiä aineita. Ne tunkeutuvat usein varsin syvälle puuhun. Jos siis puulle tämän jälkeen siveltäisiin tavallisia vesivärejä, tultaisiin monasti varsin surullisiin havantoihin. Väri ei jääkään samanväriseksi kuin se alkuperäisesti oli aijottu. Liuottimena käytetty vesi kokoo näet lipeän puun sisästä ja mikään ei ole väreille turmiollisempaa kuin tämä.
Toisin on tärpätti- ja vahavärien laita. Niiden liuottimet eivät kokoa lipeää. Se mieluimmin pakenee niitä ja jättää värinkin rauhaan.
Tärpättiin liukoisia, valoakestäviä värejä on tullut kauppaan vasta viime aikoina. Ne kilpailevat valonkestävyydessä minkä muun puun värittämiseen käytettävän värin kanssa tahansa. Kun niiden liuottaminen vaatii erikoista asian ymmärrystä, on eduksi ostaa ne valmiiksi tärpättiin liuotettuina. Mainitsemme näistä O. Y. Teknika A. B:n Parolassa valmistamat
Tärpätti-keltaisen, tärpätti-punaisen, tärpätti- sinisen, tärpätti-ruskean ja tärpättimustan värin.
Sekoittaen näitä toisiinsa tai lisäten niihin tai niiden sekoituksiin vaadittavan määrän tärpättiä voi värittäjä saada minkä haluamansa värisävyn tahansa.
Myöskin erään tammen punaukseen sopivan lakan muodossa, nimeltä Teknika-lakka, on mainitun yhtiön tärpättivärejä saatavina. Teknika-lakka puulle ja eritoten tammelle siveltynä antaa samalla sekä väriä että kiiltoa (puunausta). Kyseessä olevat kotimaiset tärpättilakat eivät sovellu ainoastaan sen puun pinnan uudelleen värittämiseen ja kiillottamiseen, josta väri edelläkerrotulla tavalla on poistettu, vaan yhtähyvin silloin, kuin aivan veres, ennen värittämätön pinta on kyseessä. Teknika-lakkaa on myöskin värittömässä muodossa saatavissa. Tammen puunausaineena on sillä jo jonkinlainen merkityksensä.
Ellei tätä tahdota käyttää, vaan pysytään vahaväreissä, on näistä mainittava, että ne yleensä ovat varsin huonoja kestämään valoa. Ne liuotetaan tällöin joko kaupassa löytyviin vahaseoksiin tai valmistetaan puunaukseen käytettävä vahaseos seuraavasti: noin 100 gr mahdollisimman väritöntä mehiläisvahaa sulatetaan juoksevaan muotoon, sekoitetaan tähän hyvästi hämmentäen yhtä suuri tai, jos kovempaa seosta mielitään saada, tätä pienempi määrä tärpättiä sekä kyseessäolevaa vahaväriä tai niiden sekoitusta siksi, kunnes saadaan vaha halutun väriseksi.
Kaupassa löytyvät valmiit puunausvahat värjätään yksinkertaisesti siten, että joku määrä vahaa sulatetaan aivan sulaksi ja liuotetaan hämmentäen tähän kyseessä olevaa vahaväriä.
Puunausvahaa, miten se lieneekin valmistettu, käytetään jäähtyneessä muodossa ja joko harjalla tai villaisella rievulla sivellään sitä puulle. On eduksi antaa sen päivän tai pari jäädä sellaisenaan puulle ennenkuin sen, joko villaisella rievulla tai harjalla hankaa kiiltäväksi ja tasaiseksi.
Vahavärejä saa kaupasta mielensä mukaisissa sävyissä. Myöskin mustaa sellaista löytyy ja on siitä sanottava, että se kestää valoa kokolailla hyvin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti