3.6.15

Pienempiä teknillisiä uutisia ja neuvoja. Rautapeltiastioiden maalaamisesta

Suomen Teollisuuslehti 11-12, kesäkuu 1888

Rautapeltiastioiden maalaamisesta sementillä oli moniaita neuvoja Teoll. lehden 1 numerossa, vaan koska eräs kirjeenvaihtajamme kertoo kokeensa huonosti onnistuneen, niin annamme tässä "Zeitschrift für Spiritusindustrie“ nimisen aikakauskirjan mukaan tarkempia selityksiä asiasta.
Puhdasta, sekoittamatonta sementtiä liuotetaan veteen niin paljo, että siitä syntyy niin sakea seos kuin vetelänlainen öljyväri ja että sitä siis helposti voidaan pensselillä sivellä. Siveleminen uudistetaan kahdesti tai kolmesti. Jotta tämmöinen maalaus tulisi kestäväksi, ovat seuraavat varovaisuuskeinot tarpeen:

1) Sementillä maalattava astia on huolellisesti puhdistettava saippualla ja lämpimällä vedellä, johon on liuotettu vähän soodaa, sekä huuhdotaan hyvin. Jos pinnalla on rasvapilkkuja, niin sementti ei niihin kohtiin tartu. Ruostepilkut sitävastoin eivät haittaa ja sementti ne kyllä peittää.

2) Ainoastaan parhain sementti on soveliasta käytettäväksi. Sementtiä koetellaan siten, että joku määrä siitä sotketaan ohueksi taikinaksi; se pannaan lasilevylle ja lasketaan lasilevyineen veteen, jossa se pidetään vähintäänkin 8 vuorokautta. Jos sementtikaakku ei irtaudu lasista eikä halkeile syrjistä, niin on se hyvää ja kelvollista, mutta ell’ei se täytä mainittuja ehtoja, ei se kelpaa tähän tarkoitukseen. Samoin katsotaan tähän sopimattomaksi semmoista sementtiä, joka kovettuu nopeasti, esim. puolessa tunnissa, mutta semmoista joka kovettuakseen tarvitsee 5-6 tuntia, pidetään puheena olevaan tarkoitukseen kelvollisena.

Maalia sivellään hyvin ohuesti ja estetään äkkiä kuivamasta, esim. siten että peitteellä tai laudoilla ehkäistään ilma nopeasti vaihtumasta. 24 tunnin kuluttua sivellään uudestaan, mieluimmin vähän sakeammalla sementtivärillä, luonnollisesti semmoisella, jota vastikään on sekoitettu.

Ei kommentteja :