18.6.15

Huomioita maailman markkinoilta. 164.

Maakansa 5, 13.1.1917

[...]

Meillä Suomessa omat sanomalehdet tähän asti olleet kaikki walkoisia. Joten woitaisiin siis tawallaan puhua "wärittömistä sanomalehdistä", sillä eihän walkoinen ole wäri eikä mikään.

Tuolla ulkomailla siihen sijaan kuuluu olewan "keltaisia lehtiä". Omat tulleet keltaisiksi lahjusten ottamisesta.

Mutta nyt alkaa Suomeenkin ilmestyä wärillisiä lehtiä.

Pari sosialistilehteä jo ilmestyy ruskeana tai sinisenä.

Kyllähän meilläkin oikeastaan oli jo keltaisia lehtiä, sosialistinen sanomalehdistö nimittäin, se kun suurien rahojen wuoksi on pönkittänyt itämaista tupakkatrustia. "Keltainen" wäri sanomalehdessä on kuitenkin rikkauden wäri, mutta tämä uusi wäri-ilmiö sanomalehdistössämme on puutteen wäriä: maailman paperirikkaimmassa maassa loppuu sanomalehdistöltä walkoinen paperi.

Joten sanomalehdistö on pakoitettu waihtamaan wäriään.

Kukin lehti kai ottanee oman puolueensa wärin, jolloin sosialistilehdistä tullee punaisia tai punakeltaisia, nuorsuomalaisista keltaisia tai kelta-sini-walkoisia ja suomettarelaisista sinisiä. Mutta entäs maalaisliittolaisista? maan-harmaita tai ruohonpäisia kai?

Ja onhan niitä sellaisia wärittömiäkin lehtiä Suomessa, joilla ei ole tähänkään asti ollut mitään poliittista wäriä. Ne kai jääwät wärittömiksi edelleenkin. Tai tulee niistä mustia; sanomalehdistömme "mustia lampaita", joita ne tawallaan owat tähänkin asti olleet —. Toiset taas kaiketikin waihtawat aina olosuhteiden mukaan wäriään kuin kameleontit —.

Pianaikaa on kaiketikin sanomalehdistömme kirjawa kuin tikka metsässä tai wielä kirjawampi. Ne lehdet, jotka nyt esiintywät räikeilLä kirjoituksilla, esiintywät silloin räikeillä wäreillä, loukaten toisinnäkewän lukijan silmää räikeänmauttomilla wäriensä epäsoinnuilla samoin kuin ne nyt loukkaawat häntä räikeän mauttomilla kirjoituksillaan.

Ei kommentteja :