23.8.13

Värityskiinnityskylvystä.

Nyblinin tietolipas 12 / 1907

Värittäminen ja kiinnittäminen ovat epäilemättä sellaisia toimia, jotka ovat suoritettavat sekä huolella että ymmärryksellä, sillä riippuuhan niistä hopeakuvan ulkomuoto ja kestäyyys.

Jos tarkastaa, miten niissä tavallisesti menetellään, niin huomaa, ettei valokuvauksen harrastaja suorita mitään työtä niin välinpitämättömästi, kuin hän värittää ja kiinnittää kuvansa.

Kun sitten "keltakuume", tahrat ja muut viat myöhemmin ilmestyvät, silloin luetaan kaikki tuon ilkeän paperin syyksi ja siirrytään sukkelasti toisen tehtaan tuotteisiin. Ja tätä jatkuu loppumattomiin.

Ei voi kieltää, että olosuhteet olivat toiset munanvalkuaispaperin aikana, ja ne ovat yhä vallalla siellä, missä vieläkin työskennellään albuminilla. Siellä tarvitaan mitä suurinta puhtautta ja tarkkuutta, jos halutaan saada hyviä tuloksia. Nykyään käy kaikki toisin.

Mukavuuden vuoksi väritetään kuvat n. k. värityskiinnityskylvyissä, jotka ovat laaditut enemmän tai vähemmän mutkallisista yhdistelmistä ja jotka värittävät ja kiinnittävät kuvat yhdellä haavaa. Käyttäisimmekö kahta kylpyä -  ensin värittämiseksi, sitten kiinnittämiseksi - eikö mitä, se on liian vaivalloista -  pitää päästä valmiiksi mahdollisimman pian. Mitä kestävyyteen tulee, niin on aina kyllin aikaa pohtia sitä seikkaa, kun vuoden kuluttua tai varemminkin tarkastelee kättensä töitä.

Olisi kerrassaan naurettavaa varottaa amatöörejä käyttämästä värityskiinrityskylpyjä, kun ne kauniit värisävyt, joita näillä kylvyillä usein saa, ovat jo tunkeutuneet yleisön makuun. Julkaisemme senvuoksi tässä reseptin  yksinkertaiseen ja hyvään värityskiinnityskylpyyn, jolla saa lämpimän ruskean värisävyn:

Yhteen litraan kuumaa järvi- tai tislattua vettä liuotetaan 200 gr. kiinnitysnatronia. Kun suola on liuennut, lisätään 10 gr. lyijynitraattia. Kylpy saa nyt valmistua vuorokauden verran, jonka jälkeen se tislataan. Tämä varastoliuos säilyy rajattoman ajan.

Lasitulpalla varustettuun, mustaksi tai ruskeaksi värjättyyn lasipulloon - tulppaa voidellaan vaselinilla, ettei se  tartu pullonkaulaan - liuotetaan 1 gr. kultakloridia 100 cm3 tislattua vettä. Puoli tuntia ennen värityksen alkamista liuotetaan 5 cm3 kultaliuosta 100:aan cm3 varastoliuosta.

Ennenkuin kuvat pannaan tähän kylpyyn, on niiden oltava, huuhtelematta niitä sitä ennen, noin minuutin verta eri kiinnityskylvyssä, johon kuuluu 15 gr. kiinnitysnatronia liuotettuna 250 cm3 vettä. Tässä esikylvyssä, jonka tulee olla verestä ennen jokaista väritystä, käyvät kuvat keltaisenruskeiksi: saatuaan sen värisävyn ne pannaan värityskiinnityskylpyyn.

Kulhoa pidetään alituiseen liikkeessä, etteivät kuvat pääse takertumaan toisiinsa, sillä silloin niihin syntyy  tahroja. Väritystä jatketaan, kunnes on saatu lämmin ruskea värisävy.

Senjälkeen huuhdellaan jäljennöksiä kuten tavallisesti; joko juoksevassa vedessä 40 minuuttia tai 10 kertaa vaihdetussa vedessä 1 ½ tuntia.

N. Leibowitsch.

Ei kommentteja :