19.2.18

Tuntemattoman henkilöllisyyden toteamisesta.

Suomen poliisilehti 21, 16.11.1925

1. Tuntomerkit käsissä

a) Toimesta johtuvia omituisia muutoksia käsissä.

Jos tarkastelemme jonkun henkilön käsiä, niin voimme helposti eroittaa tavallisen työläisen suuret ja karkeat kädet henkistä työtä tekevän kaupunkilaisen pehmeästä ja hoidetuista käsistä. Varma tieto siitä, mihin säätyyn kyseessä oleva henkilö kuuluu, on erinäisissä tapauksissa jo suuresta merkityksestä.

1. Mylläreillä, leipureilla, kalkki- ja sinkkityöntekijöillä on kädet värjääntyneet valkoisiksi.

2. Värjäreillä on kädet tulleet sinisiksi.

3. Sepillä, lukkosepillä, lämmittäjillä ja kivihiilityöntekijöillä on kädet muuttuneet mustiksi.

4. Maalareilla ja väritehtaissa työskentelevillä on kädet värjääntyneet punaisiksi ja vihreiksi.

5. Nahkureilla ja taidepuusepillä on sormien päät ja kynnet tulleet ruskeiksi ja keltaisiksi.


b) Omituisia känsiä, "ammattikänsiä".

Eräiden määrättyjen ammattien pitempiaikainen harjoittaminen synnyttää käsiin känsiä, "ammattikänsiä", jotka huomataan jo paljaalla silmälläkin, mutta erittäin selvästi tulevat näkyviin vasta sitten kun k.o. ruumiinosa valokuvataan. Valaistakoon tätä muutamilla esimerkeillä: sepillä, lukkosepillä, puusepillä ja nahkureilla on känsiä  oikean käden kämmenessä; harjantekijöillä, suutareilla, räätäleillä ja kellosepillä oikean käden sormissa; kaivertajilla, maalareilla, sorvareilla ja ompelijattarilla vasemman käden sormissa; nyörinpunoojilla, kutojilla, lakintekijöillä ja pesijättärillä molemmissa käsissä.

Paitsi känsiä ja nokisiksi värjääntyneitä käsiä on kaikilla kaivostyömiehillä, sepillä, lukkosepillä, kivilouhijoilla ja usein myöskin muurareilla kädenselässä ja kyynärvarsissa pieniä arpia, joita pienet rauta- ja kivensirpaleet ovat synnyttäneet.

Sille, joka päiväkaudet kirjoittaa tai piirtää, painaa muste- tai lyijykynä (tavallisesti oikeankäden keskisormen ensimäisen nivelen kohdalle) ihoon syvennyksen, j.n.e.

I. P-lo.

Ei kommentteja :