27.6.16

Kasveilla värjäämisestä.

Suur-Savo 66, 15.6.1917

Ne väriensaantivaikeudet, jotka nykyisin tuottavat päänvaivaa ammattiaan harjoittavilla värjäreille samoinkuin kotitarpeiksi lankoja ja kankaita värjääville kotiteollisuuden harjoittajille ovat olleet omansa herättämään kysymyksen kasvivärien käytäntöön ottamisesta. Siksi eri puolilla maatamme juuri tähän aikaan toimeenpannaan kursseja entisaikaisen kasvivärjäystaidon jälleen oppimiseksi. Myöskin Mikkelin 1. Kotiteollisuusyhdistyksen alueella lähimpänä aikana järjestetään tämäntapaiset kurssit Heinävedelle, Juvalle ja Otavaan, mahdollisesti vielä Anttolaankin. Aikaisemmin toimeenpannuilla värjäyskursseilla saadut kokemukset ovat osottaneet kotoisilla värjäysaineilla saatavan värjäyksiin kaikki käytännölliset pää-, eli perusvärit, nim.: punasta, (sinob; karmin) keltasta ja sinistä, sekä niiden ympärille liittyvät täydennys- ja sukulaisvärit 360° etäisyydelle kustakin väristä, siis kaikkia värivivahduksiakin ja tummentamalla, vaalentamalla ja taittamalla so. lisäämällä väriin mustaa, valkosta tahi harmaata voidaan saada hillittyjä rauhallisia värejä syntymään, kuten vuosikymmenien takaiset kasviaineilla värjätyt entisajan kotiteollisuustuotteet lankoina, kankaina, mattoina ym. teoksina meille selvästi osoittavat, niissähän esiintyy kansanomaisten väritaiturien värileikki sangen viehättävänä ja mikä miellyttävintä niiden oikea sovitteleminen, äsken mainittuja seikkoja silmälläpitäen, joissa oikeassa suhteessa on saatu vielä värien lämmin ja kylmä sävy on saatu houkutelluksi värisoinnun tasapainoa hallitsemaan.

Kasviaineet, jotka etusijassa tulevat kysymykseen tavallisimmassa koti värjäyksessä, löydetään joka maalaistalon lähettyviltä: pellonpientareilta, soilta, niityiltä ja metsistä ja ovat näistä tärkeimmät kasvien lehdet, kuoret, varvut, naavat, jäkälät, marjat ja kävyt, sekä kokonaiset kasvitkin.

Kasvien lehdet kerätään silloin kun ne ovat täysin kasvaneet Juhannuksen tienoilla, kuoret kootaan eri puulajeista siilien aikaan vuodesta, jolloin kuori irtaantuu parhaiten. Nämä, samoinkuin muutkin värjäystä varten kerätyt säilytettävät kasviaineet, pitää kuivata kuivassa auringottomassa paikassa jotta niiden veripitoisuus ei haihtuisi.

Siitä mitkä kasvit etupäässä tulevat värjäystä varten kerättäväksi ja säilytettäväksi sekä muista välttämättömistä tarveaineista ja välineistä, jotka ovat tarpeelliset ennakolta tietää niiden, jotka saapuvat läänissämme toimeenpantaville värjäyskursseille tehdään seuraavassa kirjoituksessa lähemmin selkoa.

J. Voutilainen.

Ei kommentteja :