18.7.15

Moniaita havaintoja sementtityön alalta.

Suomen Teollisuuslehti 11-12, 1.6.1889


Kirj. L. Salmi, sementtitehtaan työmies.

Sementtityö näyttää meidänkin maassamme alkavan kääntyä hyvälle kannalle; se on tullut laajalta tunnetuksi hyvinkin vähässä ajassa. Sementtiteokset ovatkin erittäin vahvat ja sen lisäksi kauniit, niitä kun voidaan väriaineitten avulla tehdä kirjaviksi kuin marmori.

Sementtiä voidaan käyttää kahdella tavalla, joko valamalla tahi polkemalla. Viimemainittu työtapa on joutuisampi sen puolesta, että esine kohta voidaan ottaa pois vormusta, kun se vaan tehdään varovasti jott’ei esine murru. Vormut tehdään joko puusta tahi kipsistä.

Sementtiruukki sakotetaan tarkasti, kostutetaan nihkeäksi ja levitetään sitte ohukaisin kerroksia vormuun, johon sitä sopivilla aseille lujasti poljetaan. Ennen kun seuraava kerros levitetään päälle, raapitaan edellisen kerroksen pinta karkeaksi jotta kerrokset paremmin tarttuisivat toisiinsa. Vormun täyttämiseen käytetään, varsinkin isompia esineitä valaessa, kivi-iskosta eli karkeamman soran sekaista sementtilaastia.

Vormua tyhjennettäessä se kaadetaan hiekka alustalle, ja tämä työ on tehtävä hyvin varovasti. Hiekkaa tulpataan vormun reunojen alle ja sitte vormu nostetaan suoraan ylös, vetämättä sitä ollenkaan sivuille päin. Tyhjennettyjä! vormuun voidaan kohta valaa uusi esine, ja sillä tavalla edistyy työ joutuisasti.

Sementtimosaikiksi sanotaan marmorikappaleilla sekoitettua sementtiä, jota käytetään lattioina, pöytinä, pilareina, laattoina j. n. e. Marmori rikotaan pieniksi kappaleiksi, sekoitetaan sementin kanssa, kostutetaan ja levitetään noin ½ tuuman paksuiseksi kerrokseksi joko vormuun tahi lattialle. Sitte annetaan seisoa kunnes se on kovettunut, ja kovettumisen jälkeen kastellaan vielä hyvin ahkerasti. Mosaikkia voidaan tahkoa kahdeksan päivän kuluttua jos sitä on hyvin hoidettu. Tahkomiseen käytetään rautoja sekä hienoa hiekkaa, tahi myöskin hiekkakiveä. Kun pinta on saatu suoraksi, niin tehdään sementtivelliä, jolla kaikki lävet valetaan kiinni. Nyt annetaan taasen kovettua pari viikkoa tahi enemmän aikaa. Hienoksi tahkoaminen tapahtuu samoin, mutta savikivellä.


Sementtiteoksien kiilloittaminen.

Sementtiteokset voivat saada yhtä korkean kiillon, miltei paremmankin, kuin graniitti. Kuitenkin on vaikea poistaa laikkuja eli pilkkuja, jotka syntyvät siitä syystä, etfei sementti kaikkialla ole tasakovaa. Pilkkujen poistamiseen käytetään vesilasia (vattenglas), jota otetaan 1 mitta 8:aa mittaa vettä kohti. Siihen sekoitetaan sementtiä ja seoksella täytetään matalammat paikat ja kolot. Myöskin sivellään esinettä useampia kertoja päivässä samanlaisella vesilasiseoksella ilman sementtiä jotta se tulisi kovemmaksi.

Tahkomisen jälkeen, joka toimitetaan ylempänä kerrotulla tavalla, hiotaan esinettä rautakappaleella ja hyvin hienolla smirgelijauholla, jota kostutetaan vedellä. Varsinaiseen kiilloittamiseen käytetään tinatuhkaa, jota sirotetaan kivelle. Hankausaseena käytetään kovaksi kierrettyä villavaatetukkoa, ja hangatessa kostutetaan kiveä, sillä jos tinatuhka pääsee kuivumaan, niin se tarttuu kiveen kiinni, jolloin sitä ei saa lähtemään muulla kuin tärpätillä.

Kun sementtikappale hankaamalla on saatu kiiltäväksi, niin hangataan sitä vielä hyvin kovasti öljyvernissalla.

*) Soveliaita sementtivärejä ovat: lyijy- ja baryyttivalkoinen; liitu; Neapelikeltainen ja kroomihappoinen baryytti; sinnoberi ja mönjä; smalte ja ultramariini; Schweinfurt'n viheriä; Caput morttuum; pihkanoki ja luumuste. Toim.Värillistä sementtimarmoria valmistetaan sementistä sekoittamalla siihen värimultia. Kuitenkaan eivät kaikki värimullat tähän kelpaa, sillä kaikki kasvivärit ja useat kivennäisväritkin muuttuvat sementin vaikutuksesta *). Yleensä ei sovi sekoittaa enemmän väriä kuin 1 mitta kuutta mittaa sementtiä kohti. Värjätty sementti sekoitetaan velliksi, joka valetaan mataloihin laatikkoihin, ja niissä annetaan sementin seisoa kunnes se on kovettunut. Sitte se pannaan umpeuksiin veteen ja annetaan seisoa veden alla kolme tahi neljä vuorokautta, taas pari vuorokautta kuivallaan, sitte taas veden alle j. n. e. Tätä jatketaan noin 4 viikkoa.

Ennen hienontamista annetaan värilevyjen kuivata. Ne survotaan sitte hienoiksi ja lajitellaan tarpeen mukaan seulomalla. Näin saaduista värillisistä kappaleista valmistetaan semen ttimosaikkia aivan samalla tavalla kuin luonnollisestakin marmorista; myöskin voidaan tietysti sekoittaa yhteen värillisiä sementtikappaleita ja luonnollisesta marmorista rikotulta palasia.

Suurella huolella on vältettävä ettei auringon paiste pääse välittömästi vaikuttamaan sementtiesineihin työn aikana; myöskin tulee niitten aina pysyä kosteina, sillä muuten syntyy pieniä halkeamia. Jos työ tehdään ulkoilmassa, niin ovat siis työkappaleet tarkasti peitettävät ja usein kasteltavat. Peitteenä sopii käyttää niinimattoja, höylälastuja tahi olkia.

Ei kommentteja :