22.6.13

Syvyyden värit.

Lukutupa 16, 28.8.1907

Joku aika sitten emme vielä tienneet mitään elämästä ja liikunnasta valtameren syvyyksissä, mielikuvitus sai korvata meidän puuttuvan tietomme ja täytti sen erilaisilla kuvilla.  Sadut kertoivat väririkkaista palatseista, mutta  terve järki puhui läpipääsemättömästä pimeydestä, kuoleman hiljaisuudesta ja kaikellaisista kauhuista. Suuremmoiset meren syvyyksien tutkimiset, joita Englanti ja Saksa ovat panneet toimeen suurimmalla menestyksellä viimeisten viidentoista vuoden kuluessa ovat johtaneet jonkin verran lähemmäksi todellista tietoa,  joskin täydellinen tieto saadaan vasta pitkän työn jälkeen.

Eräs ihmeellisimpiä arvoituksia on kysymys valosta meren syvyydessä ja siellä olevan elimistön väreistä. Sen mitä me tähän asti  tiedämme siitä tahi ainoastaan johonkin määrin luulemme tietävämme, on tohtori M. Wolff yhdistänyt erääseen "Naturwissenschaftliche Wochenschrift" lehden viimeisiin numeroihin kirjoituksessaan "Valo valtameren syvyydessä". Valoja väri-ilmiöt valtameren syvyyksissä juuri kaikkein enin kiinnittävät huomioitamme meren syvyyksien ihmeellisimpiin olentoihin: ennen kaikkea teleskooppimaiset silmät, nuo luonnon tähän asti selittämättömät aseet ja sitten useimpain meren syvyyksien asukkaiden sametinmustat, purppuranpunaiset, hopealle tahi kullalle kimaltelevat, vaaleanpunaiset y. m. värit. Mutta missä on värejä ja silmiä siellä täytyy myöskin olla valoa. Siksipä ei valtameren syvyydessä vallitse ehdoton, läpipääsemätön pimeä, vaan siellä täytyy olla erittäin heikko vihertävä hämärä, kuten tarinat ovat jo ennen olettaneet. Mistä tämä valo tulee, ja onko sillä alkunsa auringosta voi ei näyttää vielä ratkaisemattomalta. Tohtori Wolff vastaa kysymykseen, onko se saanut alkunsa auringosta, myöntävästi. Tosin on valokuvauskoneella tähän asti voitu näyttää ainoastaan 500:n metrin syvyydessä valon jälkiä, mutta silti ei ole sanottu että - joskaan kemiallisesti vaikuttavia säteitä ei oteta huomioon "tie syvempiin kerroksiin kaikille muille auringonspektrumin säteille täytyisi olla suljettu". Ainoastaan muutamilta eläviltä olennoilla ovat silmät niin sanoaksemme kuihtuneet, useimmilla niistä ilmenee omituinen linssin kaksinkertaisuus silmässä samoinkuin kiikarissa, joka selvästi osottaa että syvyyksissä on olemassa niukkaa valoa, mutta kuitenkin valoa ja luultavasti osia auringonvalosta. Verreilin mukaan on valtamerenravun silmissä punainen väriaine, valtameren eläimiltä puuttuu melkein kokonaan vaaleankeltaiset, vihreät ja siniset värivivahdukset; purppura, ruskeanpunainen, oranssi ja sametinmusta ovat vallitsevat värit - tämä kaikki todistaa että auringonvalon vihreät säteet tunkeutuvat syvyyteen ja että tutkija Verreil on oikeassa arvellessaan että valo laskeutuu lauhkeana, vihertävänä hämäränä, jota saattaa verrata johonkin määrin tähtiyön kirkkauteen. "Myöskin kasvien väreillä on tässä suhteessa sanansa sanottavana. Vihreitä ja ruskeita värejä on ainoastaan ylemmissä vesikerroksissa; syvemmällä on purppuranväristen ja punaviolettien kasvien tenhoava loisto. Tämä on varmasti muutakin kuin satunnaisuutta, sanoo tohtori Wolff; komplementtivärilakien mukaan on tämä purppuravalaistus syntynyt vihreiden säteiden sulautumisesta; sillä siten tulevat meren pohjaan punaset ja vihreät olennot melkein näkymättämiksi kuten myöskin sametinmustat.

Kaikkia niitä tärkeitä valo- ja värikysymyksiä selittää edelleen professori Bauer joka on käsitellyt ihmeellisten valtameren kalojen  anatoomisia ja sukusuhteita julkaisussa "Wissenschaftliche  Ergebnissedes deutschen Tiefsee Expedition". Tähän asti on hänen  työstänsä valmistunut ainoastaan systemaattinen osa, joka useissa väritetyissä kuvissa selittää näiden syvyyksien asukkaiden omituisia muotoja. Valtameren kalojen valaistuselimistä on kirjoittaja kuitenkin, tarkkoihin tutkimuksiinsa nojaten, alkanut muodostaa uudelleen edellämainittuja mielipiteitämme. Nämä elimet tuskin kelpaavat houkuttelemaan saaliiksi aiottuja eläimiä eivätkä myöskään pelottamaan vihollisia, näiden eläinten monenlainen muoto pakoittaa prof. Braueria päinvastoin olettamaan, että ne lähettävät värillistä valoa, myöskin eri väristä; ja tämän seikan sukutieteellinen merkitys olisi, kuten prof. Röner sanoo refereeratessaan Brauerin teosta, että samanlaatuiset eläimet tuntevat toisensa sukua etsiessään. Myöskin tämä sopii hyvin punaisten ja sinipunervain eläinten suhteelliseen näkymättömyyteen ja samalla myöskin syvyyden vihreään väriin.

Ei kommentteja :