1.4.13

Kolmiväripainosta yhdellä kuviolla.

Kirjaltaja 3 / 1901

Suomessa käytetään vielä verrattain vähän useammalla värillä kirjapainossa painettuja kuvia, vaikka sellainen menettely kyllä antaa melkoista lisää luonnollisuuden jäljittelylle. Tämän menettelyn laveampaan käsittelyyn saattaa kyllä olla vaikuttavat esteensä, etenkin jos vaadimme niiltä tositaiteellista vaikutusta, jo siitäkin syystä, että sellaisten kuvain valmistus nykyisessä valmistusmuodossaan vaatii suuria kustannuksia täysin onnistuakseen, kun jokaista väriä varten tarvitaan eri kuvio, ja kun painoksien suuruus ei voi olla meidän pienissä oloissa tarpeeksi suuri, tasottaakseen työkustannuksia siihen
määrään että se kannattaisi.

Kehittääksemme makuaistia jossakin määrin siihen suuntaan, että tuo välttämätön taidejäljennös kuvatöissä saataisiin yleisemmin tunnustetuksi tarpeenvaatimaksi, olemme tilaisuudessa tämän numeron mukana jakamaan tilaajoillemme näytteen värikuvapainoksesta, joka on aikaansaatu yhdellä kuviolla. Emme aijokkaan väittää, että tällainen menettely vastaisi sitä väripainostyötä, joka aikaan saadaan eri kuvioita käyttämällä, vaan kun otamme huomioon sen melkoisen kustannushelpotuksen, joka tällä menettelyllä saavutetaan, niin suosittelemme  sitä täydellä syyllä käytettäväksi niinkauan kunnes hienontunut makuvaatimus tekee mahdolliseksi täydellisen kolmivärikuvapainoksen käyttämisen yleisemmin.

Menettelytapa, painaa kolmipäripainosta yhdellä kuviolla, on siksi yksinkertainen, että jokainen painaja, joka kykenee painamaan kuvan kunnollisesti yhdellä värillä, myös saattaa sen tehdä kolmella värillä ilman suurempia vaikeuksia, jos työ vaan suoritetaan huolellisesti ja tarkkaan.

Koetamme tässä lyhyesti tehdä selkoa menettelystä: Ensiksi vedetään hyvästi näkyviä vedoksia kuvasta sileälle kartongille, joista valmistetaan eri paikkaus kutakin väriä varten. Ensiksi painettava väri on keltanen, jota varten paikkausta leikatessa tehdään siten,  että kaikki ne kohdat jotka tarvitsevat tulla näkymään keltasina tai muina punasen ja sinisen värin kanssa muodostuvina vivahduksina, jätetään kartongissa koskematta, ja ne kohdat joihin keltasta ei tarvita, leikataan pois kartongista, joka sitten liitetään, kuten muukin kuva paikkaus, tiikelissä tai silinterissä olevaan peitteeseen, tarkoin katsoen ettei tule liian paljon likistystä, jolloin kuva saattaa vahingoittua. Kun näin on menetelty, on kuvio valmis keltasella värillä painettavaksi, mutta huomioon on otettava, että kaikki arkin pidäkkeet pysyvät varmasti paikoillaan ja myös seuraavia värejä painaessa ovat samoilla paikoilla, sillä tärkein oikean vivahduksen saantiin paikkauksen ohella on ehdottomasti tarkka päällistys, jossa ei saa tapahtua vähintäkään erotusta.

Kun keltanen väri on painettu, puhdistetaan koneen kaikki telat ja värilaitokset hyvin huolellisesti ja tarkoin puhtaiksi, kuten keltasta painamaan alottaissakin, sillä puhtaus on myös välttämätön. Nyt otetaan sininen väri koneeseen ja kun sitä varten on  valmistettu paikkaus samalla tavalla kuin keltaseenkin, huomioon ottamalla että ne kohdat kuvasta tulevat näkyviin, jotka tahdotaan siniseksi, viheriäksi, sinipunaseksi tai n. e. p. väistäen että keltaseksi ja punaseksi aijotut kohdat jäävät puhtaiksi. Painaminen tapahtuu kuten edelliselläkin värillä, sekä puhdistus sen jälkeen samalla lailla. Nyt on saatu painokselle sininen, keltanen ja viheriä väri.

Viimeksi painettava väri on punanen. Valmistukset tähän väriin ovat samat kuin edellisiinkin, että leikataan pois kartongista kaikki ne kohdat jotka tulevat esiintymään keltasena, sinisenä tai viheriänä, muihin kohtiin painetaan punaisella. Jos kone ja alistaja ovat hyvin suorittaneet tehtävänsä niin saattaa tulos olla miellyttävä.

Enimmin riippuu tämä värisommittelu painajan käsityksestä paikkauksen avulla sommitella värit oikein toisiinsa sulautuviksi.

Paikkaukset voi myös valmistaa tavalliselle ohuellekin paperille vedetyistä vedoksista, paikaten niitä päällekkäin, paitsi värittömiksi jätettävät kohdat leikataan syvemmin.

Tähän käytettävät värit eivät välttämättä tarvitse olla keltanen, sininen ja punanen vaan voidaan siihen sommitella muitakin värejä, joiden käyttämisestä painajalla täytyy olla tarkka käsitys ja vertailukyky kuvion laatuun nähden.

Hyviä puolivarjo-maisemakuvia, kukkia, lintuja ja muita eläimiä, sekä kaikkea, joka tekee hyvän vaikutuksen väreillä, voidaan täten saada eloisammiksi ja tyydyttää moniaita. Kehoitamme herroja painajia tekemään kokeiluja ja jos mahdollista lähettämään tuloksia liitteinä jaettaviksi Kirjaltajan mukana, siten voidaan kokeilujen avulla kasvattaa ehkä laajempaakin käyttöä saavuttavaa painamistapaa.

Ei kommentteja :