10.12.07

Musta, kiiltäwä lakeri (eli wernissa) waletuille rautakaluille.


Oulun Wiikko-Sanomia 42, 23.10.1852

Ensin pyyhkäistään liinöljyä raudalle hywin tasaisesti joka paikalle, ja niin ettei se mistään walu eli muuten juokset juowiin, noreisiin eli tipauksiin. Sen tehtyä ripustetaan kapine eli kalu walkian päälle sawuun puolentoista korttelia ylemmäksi puita. Siinä annetaan sen tiiman aikaa rippua rautalangasta, joka sitä warten piti siihen edelläpäin kiinnitettää, ja samasta rautalangasta lasketaan sitä tiiman ajan sawussa riputtua lähemmäksi hiilosta, ei kuitenkaan niin alas, että koskisi hiiliin. Wähän aikaa siinä hiiloksen päällä paahdettua (eli kuumennettua) kastetaan se kylmään terpentti-öljyyn (tawalliseen terpenttiin eli tärpättiin). Jos se tällä ensimäisellä kerralla ei wielä tulisi oikein mustaksi ja kiiltäwäksi, niin menetetään sen kanssa toistamiseen samalla tawalla. Tällä helpolla keinolla wernissataan rautakalut Englannissa, ja sitte niihin ei pysty ruoste eikä mitkään syöwyttäwät aineet. Taottuun rautaan tämä lakeri ei kuulu niin lujasti tarttuwan, kuin walettuun, mutta käytetään sitä kuitenkin myös taotuille rautakapineille. Terpenttiin kastamisen sijasta taitaisi olla yhtä hywä, jos walaisi eli pyhkisi terpenttiä kapineelle, sittenkun se on hiiloksen päältä otettu, jonka kuka tahtoo, saattaisi itse koettaa.

Ei kommentteja :